Vastikkeellisuuden ensisijaisuuden korostaminen ainoana ratkaisuna ihmisten osallistamiseksi yhteiskuntaan on lyhytnäköisyydessään suorastaan vaarallista.
Ihmisten kohtaaminen yksilöinä ja aito pyrkimys ymmärtää heidän tilanteensa jää usein teorian tasolle.
Palveluiden tarve, psykofyysinen toimintakyky, sekä taloudellinen tilanne vaativat ehdoitta huomiota.
Lisäksi valitettavaa on työttömien yhdistysten ja muiden matalan kynnyksen toimintapaikkojen luokittelu alimpaan kastiin työhallinnon segmentoinnissa.
Tämä on johtanut siihen, että yhdistyksille ohjataan työhallinnon kautta toimenpiteisiin vähän ihmisiä.
Jotta elämänhallinnan parantamisen paikkoja kuntoutettaville voitaisiin tarjota, täytyisi olla myös niitä, jotka ovat palkkatuella, eli lähempänä työmarkkinoita.
Palkkatukeen ollaan kuitenkin esittämässä heikennyksiä.
Matalapalkka-alan palkat ovat sosiaaliturvan tasolla. Ihmisen eheytyminen ja normaaliksi koettavan elämänlaadun ylläpito on mahdotonta.
Näennäistyöpaikka ”vellirahalla” ei ansaitse kiitollisuuden tunnetta.
Myös työtön on tärkeä.
Merkinnät RSS-syötteenä