Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Arkisto toukokuu 2018

Yleinen

Palestiinan kansa ja juutalaiset

20.05.2018, antonmerilainen

Palestiinalaiset ovat asuneet tuhansia vuosia historiallisessa Palestiinassa. Monet heistä pakotettiin muuttamaan kodeistaan kun Israelin valtio perustettiin 1948. He muuttivat Länsirannalle, Gazan kaistaleelle ja muihin arabimaihin. He ovat olleet pakolaisia siitä lähtien. Raamatullinen lupaus on Israelin ainoa laillisuusperuste. Kun ’jumala’ lupasi Aabrahamille, että ”sinun siemenellesi minä annoin tämän maan, Egyptin virrasta suureen jokeen, Eufratille”, voidaan pitää vähintäänkin kyseenalaisena, …

Yleinen

Työllisyys – Hyvinvoinnin Ydinkysymys?

03.05.2018, antonmerilainen

Työllisyyspolitiikkaan on 1990-luvulta lähtien lisätty erilaisia sanktioita, pakotteita ja kannustimia luottaen, että lisääntyvä työvoiman tarjonta kohentaa ajan saatossa työllisyyttä. Valittujen toimenpiteiden perustelut ovat kuitenkin pohjautuneet heikkoihin lähtökohtiin. Puutteellinen tai väärä käsitys työttömyyden perussyistä on vaikuttanut yhtenä tekijänä asenteisiin. Politiikan taustalta heijastuva käsitys työttömyydestä elämäntilanteena ei vastaa tutkimusten antamaa kuvaa. Tutkimukset viittaavat kannustinpolitiikan perustuvan väärään käsitykseen …