Formula 1 VPN-Suomi

Arkisto huhtikuu 2018

Yleinen

Työttömän katsastusvuosi 2018

07.04.2018, antonmerilainen

Työttömien arki saa jälleen palstatilaa hallituksen jatkaessa kyseenalaisia toimiaan. Yle ym. valtamedian edustajat pommittavat työttömiä syyllistäviä artikkeleita, ja Veljekset Keskinen osallistui herjaukseen Ykköset-lehdessä julkaistun pilakuvan muodossa. Kuvan julkaisun tarkoitus saattoi olla viaton, mutta työttömät ovat kokeneet kuvan leimaavaksi. Ei enempää tuosta, mutta surullista tämä on. Työ ja elinkeinoministeriön mukaan työttömyys on kääntynyt laskuun. Varmaa tietoa …

Yleinen

Satu Jeesuksesta vetoaa edelleen – Mistä kaikki alkoi?

04.04.2018, antonmerilainen

Kristinusko syntyi uskonnollisena synkretisminä liittymättä mitenkään ’pyhään kirvesmieheen’. Jeesus oli aikoinaan tavallinen nimi, mutta itse satu oli kulttuurillinen käsite. Silti ihmiset ympäri maailmaa kokevat kiusalliseksi käsitellä tosiasioita kun aiheena on Jeesus. Harva itseään vakavana tutkijana pitävä tohtii kyseenalaistaa Jeesus-sepityksen. Jeesuksen olemassaololle sellaisena kuin kristityt ovat hänet oppineet tuntemaan on hämmästyttävän vähän todisteita, käytännössä ei ollenkaan. …