Median syntyvaiheista lähtien vastustajaksi mielletty taho on pyritty leimaamaan kaikkien yhteiseksi viholliseksi. Politiikassa tähän on syöksytty täydellä vauhdilla seurauksista välittämättä.
Erityisen suosituksi on tullut niin sanottu ”omaan jalkaan ampuminen”, esimerkkinä Antti Rinteen hallituksen kritisoiminen, ennen kuin uuden hallituksen työsarka on päässyt edes alulleen.
Niin voimakkaana koetaan hallitsevan luokan ideologia omakseen, että heitä jotka työskentelevät asioiden parantamiseksi, haukutaan jopa maanpettureiksi. Oma lehmä on päättäjilläkin ojassa, mutta edellisen hallituksen toilailuihin on vaikea yltää, varsinkin kun vaaleista on vasta alle puolivuotta.
Miten parhaiten konservatiiviset fundamentalistitahot ja toisaalta tavalliset tuskastuneet ihmiset sekä häikäilemätön media sitten kykenevät hyökkäilemään Suomen kansan valitsemia edustajia vastaan? Jos mieleisen puolueen johto päättää olla osallistumatta hallitukseen, voi katkeruus ja jo nuoresta ruokittu ”marxismin” pelko roihahtaa rajustikin yläkanttiin.
Keinoina ovat esimerkiksi liioittelu, toisto, vähättely ja yhteensopimattomien asioiden rinnastaminen. Pakinassa kieltä voi käyttää tietoisesti väärin. Ironian avulla asia esitellään viattoman naiivin, hämmästelevän kritiikin keinoin, johon ulkopuoliset voivat rohkaistua samaistumaan.
Oikeudentuntoon vedoten ihmisiä harhautetaan tietoisesti ja tiedostamatta kohdistamaan turhautumisensa asioihin ja henkilöihin, joilla ei loppupelissä ole toistensa kanssa mitään yhteistä, mutta jolloin todelliset päätökset saavat tilaa ”suljettujen ovien” takana.
Ministerien alaiset työntekijät ja hoitajamitoitus on hyvä esimerkki yhteensovittamattomien asioiden rinnastamisesta, lapsellisesta kiukuttelusta, että rahat voitaisiin käyttää hyödyllisemmin. Sama tilanne toistuu rinnastettaessa vanhainkodit ja vankilat.
Asiaan perehtymään malttanut näkee, että vankeinhoidolle varatut rahat eivät ole pois vanhustenhuollosta, tai että pakolaisille tarkoitetut avustustoimet eivät merkitse leikkauksia eläkkeestä. Syy sellaiseen löytyy toisaalta. Se, että jotkin asiat sattuvat yhtäaikaisesti ei tarkoita välittömästi 1+1=2. Mutta viholliskuvan luomisen kannalta tälläinen rationaalinen pohdinta ja faktojen olemassaolo on merkityksetöntä. Tärkeintä on leimata kohde, jolloin tästä leimasta on vaikea päästä eroon.
Ihmiset ymmärtävät hyvin, luokkavaiston ohjaamana, että aiempi toiminta ei voi jatkua, ja että asioiden tarvitsee muuttua. Mutta ilman luokkatietoisuutta vastarinta kohdistuu toissijaisiin, jopa vaarallisessa mitassa aivan vääriin asioihin ja henkilöihin. Teologia vain pahentaa osaltaan tilannetta.
Suuren ylikansallisen pääoman, pankkien ja yhtiöiden päätösvalta täytyy kyseenalaistaa. Kapitalismi on myrkkyä yhteiskunnan kehitykselle ja vapaiden markkinoiden synnylle. Emme saa pelata todellisen vastustajamme pussiin, sillä olemme samassa veneessä, jota kapitalismi keikuttaa.
Merkinnät RSS-syötteenä