Arkisto syyskuu 2013

Yleinen

Kansallistamisesta

28.09.2013, antonmerilainen

Kauan on kulunut siitä, kun kansan enemmistö tunnisti kapitalistisen talousjärjestelmän köyhyyttä ja epävarmuutta aiheuttavan luonteen, ja oli valmis hyväksymään kansallistamistoimenpiteiden välttämättömyyden. Aloilla, joilla on huomattavaa merkitystä koko kansantaloudelle, sallitaan edelleen yleisten etujen kustannuksella tehtävän voittoa. Vuosikymmeniä kansallistamiskysymystä on erillaisin verukkein viivästetty. Milloin kommunistit olisivat suunnitelleet Helsingin valtausta, tai sosialisoinnin edellytyksiä ja mahdollisuuksia ei vielä oltu …

Yleinen

Luokkataistelun institutionalisoiminen

17.09.2013, antonmerilainen

Yhteiskunnallinen hyökyaalto ei yllä sitten millään meille saakka huolimatta silmiinpistävästä muutoksen tarpeesta, jonka valtajärjestelmän rakennekriisi tuottaa. Monopolien ja valtion liitto on vahvistunut, ja Suomen porvaristo on oppinut tekemään oikealla hetkellä myönnytyksiä sekä tekemään vasemmistoa tyydyttäviä uudistuksia. Väistämättä mieleeni tulee Saksalainen sosiologi, Ralf Dahrendorf, joka kirjoitti yhteiskunnallisten selkkausten sääntelypolitiikasta. Hänen näkemyksensä herättivät kiinnostusta 1960-luvulla. Dahrendorf kehoitti …

Yleinen

Sosialistinen Eurooppa

16.09.2013, antonmerilainen

Vasemmistoliitto järjesti kyselyn EU:ta http://us1.campaign-archive1.com/?u=d372a43b8c0f25ce08fc34adf&id=63275524e9 vaalien lähestyessä vääjäämättömästi. Allekirjoittanut sai mahdollisuuden aatteelliseen paasaukseen, ja nyt jaan näkemykseni, millaisia vaaliteemoja Vasemmistoliitto voisi harkita. Kyselyn kommentti-osio oli rajattu, enkä laiskuuttani tee täydennyksiä. Näin lukija saa raa’an alkuperäis’ version nähtäväkseen. Sosiaalisesti oikeudenmukainen ja ympäristöystävällinen Eurooppa 1. Suomesta ilmasto- ja ympäristöpoliittinen edelläkävijä Suomen tulee edistää esimerkillään uusiutuvia energiamuotoja ja …

Yleinen

Hyvinvointi vs. talouskasvu

09.09.2013, antonmerilainen

Valtion vuosikymmeniä jatkuneet tuet suurpääomalle ja työehtosopimuspolitiikka ovat naulanneet tuloerot pysyvästi maamme arkitodellisuuteen. Tuloerojen kasvu ei sinänsä ole uutinen, kyllästyneenä kansalainen voi vain todeta lukujen nousun. Kapitalistisen yhteiskunnan ainoana kannustimena toimii raha – rahan yhteys valtaan. Jos kaikilla olisi yhtenevät tulot, yritteliäisyys kärsisi ja yhteiskunta lamaantuisi, meille hoetaan. Vastuunalaiset tehtävät jäisivät ilman tekijöitä, koska niistä …