Lainaa.com

Arkisto marraskuu 2017

Yleinen

Työttömät muutosten myrskyissä

28.11.2017, antonmerilainen

Työelämä -ja tasa-arvovaliokunnassa on kuluneella syksyllä käsitelty hallituksen esitystä ”aktiivimallista”, jonka mukaan työttömän tulisi olla kolmen kuukauden aikana tietty määrä osa-aikatöissä tai palveluissa jotta hänen työttömyysturvansa säilyisi ennallaan. Jos töitä ei löydy tai TE-hallinnosta ei saa riittävästi aktiivitoimia, turvaa leikataan 4,65 prosenttia. Hallituksen oman arvion mukaan kyseinen esitys kasvattaa toimeentulotukimenoja kymmenen miljoonaa ja asumistukimenoja neljä …

Yleinen

Poliittinen Linja: Suomen kansan puolesta

27.11.2017, antonmerilainen

Pohdittaessa vasemmistolaisten liikkeiden tulevaisuutta, on tärkeänä havaintona silmillemme hypännyt toimintakentässä tapahtunut kehitys. Aineellisen kulutuksen taso on ihmisten elämässä noussut ja kansalaisten tarpeet sen myötä kasvaneet. Samoin tarpeiden ja niiden tyydyttämisen välinen kuilu kasvaa, monien välttämättömien tarpeiden saavuttamisen vaatiessa yhä enemmän ponnistuksia. Työn rasittavuus on jatkanut kasvuaan teknologian kehityksestä huolimatta. Kaikille ei edes riitä töitä eikä …