Formula 1 VPN-Suomi

Arkisto marraskuu 2014

Yleinen

Aate, oletko kotona?

25.11.2014, antonmerilainen

”Sosialismista keskusteltaessa olisi keskusteltava siitä, mitä se merkitsee paitsi tuotannon järjestämisessä, niin myös poliittisen järjestelmän kannalta,” kirjoittivat Miika Salo ja Joonas Laine sosialismi.net -artikkelissaan vuonna 2011. Esimerkiksi vuonna 1967 SKDL hyväksyi periaateohjelman, jossa korostettiin uusvasemmistolaista sävyä ja johon sisältyi sosialismin tavoite. – Siinä on se ero, että pystyttiin hahmottamaan suhteellisen realistisia näkymiä eteenpäin. Oli selkeitä …

Yleinen

Vaalikuhinaa ja ulkoistamista

23.11.2014, antonmerilainen

Poliittisella kentällä kuhisee. Ainahan vaalien lähestyessä media tarjoilee draamaa ja puoluehallitukset miettivät yleisiä strategioitaan, mutta jotenkin levotonta on meininki vähäosaisen silmin. Vihreiden puoluehallitus on antanut periaateluvan vaaliliiton tekemiseen Kokoomuksen kanssa Satakunnassa, kertoo Yle. Keskusta puolestaan harkitsee vakavasti Paavo Väyrysen karisman ja kokemuksen hyödyntämisen hylkäämistä. Kokoomus jatkaa linjaansa epäisänmaallisena ylikansallisen pääoman yhtiövallan lipunkantajana. Tavallaan helpotus, että …

Yleinen

Kansan puolue

22.11.2014, antonmerilainen

Jos puolueen ohjelma ja käytännön politiikka perustuu taktikoinnille, eivätkä toimet käytännössä edistä kansan asiaa, suosio laskee. Yhteistyö puolueiden välillä ei toimi pitkällä aikavälillä, jos perusteena on yksinomaan kannatuksen kasvatus. Tekeminen ratkaisee, puheet ovat puheita. Valtapuolueiden haaste on palata käsitykseen, että kansanedustaja on luottamustoimi, ei ammatti.   Puolueen tulee olla yhteiskuntavaikuttamisen kanava, kansalaistoiminnan jatke. Puolue on …

Yleinen

Punainen lääkäri

06.11.2014, antonmerilainen

Kaikkien sosiaalisten reformien päämääränä tulisi olla työvoimastaan riippuvaisten ja vähäosaisten vahvistaminen taloudellisesti ja uuden, edistyneemmän, sosialistisen valtion perustaminen. Niin kutsutun ”keskiluokan”, paikallisen tehtailijan/perheyrityksen, pienviljelijän, ja kauppiaiden/pienyrittäjien hyväksi nimellisesti toimivat oikeistolaiset puolueet pyrkivät miellyttämään edellä mainittuja ajamalla toimenpiteitä, jotka todellisuudessa edistävät yksinomaan yksityistä suurtuotantoa ja ylikansallisia yhtiöitä. Tukahduttamalla tasavertaisen kilpailun ja heikentämällä teollisuuskehitystä, oikeisto antaa vapaat …

Yleinen

Yksi työtön, kiitos

03.11.2014, antonmerilainen

Kolmekymppinen mies muuttaa takaisin Suomeen vietettyään aikaa Ruotsissa työelämän kohtalokkaissa aallokoissa. Mielenterveydelliset ongelmat vaikuttavat yhä enemmän arkeen, ja luottotiedotkin ovat menneet. Työn saaminen on edellisestä kerrasta vain vaikeutunut, ja synnyinmaa tuntuu vieraammalta, kylmältä. Ensimmäiseksi olisi tietenkin saatava katto pään päälle, mutta luottotietojen menetys estää asunnon saamisen. Vuokralle ei pääse, ostaminen ei nykyisillä ’omaisuuksilla’ tule kysymykseenkään. …

Yleinen

Sivistyksestä

01.11.2014, antonmerilainen

Sivistys on ihmisen kulttuurillisen ja poliittisen kasvun perusta, ja siten yhteiskunnan herkeämättömän huomion tarpeessa. Kapitalistisessa yhteiskunnassa, jossa ihanteeksi nostetaan kyky ja halu saada omistukseensa mahdollisimman paljon hyödykkeitä, ei sivistyksellä ole sille kuuluvaa arvoa. Niin, ja eiväthän kaikki edes ole oikeutettuja kaikkeen… Maksuttoman tai huojennuksin tapahtuvan jaon periaate ei ole nykyisen yhteiskuntajärjestelmän etu. Lasten, opiskelijoiden, sairaiden, …