Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Arkisto joulukuu 2014

Yleinen

Itsenäinen tuntematon

05.12.2014, antonmerilainen

Itsenäisyyspäivänä muistellaan toisen maailmansodan (Suomalaisia) uhreja, sytytetään kynttilöitä ja katsotaan Tuntematon Sotilas sekä Linnanjuhlat. Sanoma Magazinesin kaltaiset mahtijulkaisut peittävät propagandallaan objektiivisen kritiikin. Tuntemattoman sotilaan elokuvaversiossa Väinö Linnan sodanvastaiset teemat eivät pääse oikeuksiinsa. Linna pyrki leimaamaan sodan aivan oikein ylikansallisten pääomien luomaksi sekasorroksi, jossa mm. maanjako, resurssit ja aseteollisuus laitettiin uusiksi. Ajat eivät ole muuttuneet, mutta …

Yleinen

Päämääränä muutos

04.12.2014, antonmerilainen

Eduskuntavaalien alla poliittinen retoriikka lisääntyy mediassa, piristäen muuten niin harmaata arkeamme. Jälleen yksi vaalikausi on kitkuteltu, mutta päällimmäisenä mieleen eivät ole jääneet vasemmiston taistelemat pienet parannukset, vaan sateenkaarihallituksen toimintakyvyttömyys. Suurpääoman organisoitunut verkosto jyllää voimakkaana vuodesta toiseen, työväenluokan kiukutellessa keskenään mm. perinteellisen proletaarin määrittelystä. Huolimatta työtätekevien keskuudessa tapahtuvista rakenteellisista muutoksista, eivät luokkaristiriidat katoa mihinkään; pukeutumistyylit  eivät …