Aatteellinen, aito Anton Kokkolasta

Valtion vuosikymmeniä jatkuneet tuet suurpääomalle ja työehtosopimuspolitiikka ovat naulanneet tuloerot pysyvästi maamme arkitodellisuuteen. Tuloerojen kasvu ei sinänsä ole uutinen, kyllästyneenä kansalainen voi vain todeta lukujen nousun.

Kapitalistisen yhteiskunnan ainoana kannustimena toimii raha – rahan yhteys valtaan. Jos kaikilla olisi yhtenevät tulot, yritteliäisyys kärsisi ja yhteiskunta lamaantuisi, meille hoetaan. Vastuunalaiset tehtävät jäisivät ilman tekijöitä, koska niistä ei saisi enempää kuin muistakaan tehtävistä, sanotaan. Kun ihmisen perustarpeet ja arvonanto yhteisön silmissä ovat riippuvaiset rahasta, ei tälläisen asenteen ruokinta tuota vaikeuksia. Solidaarisuus, luovuus saati rehellisyys eivät paina kapitalismissa minkään vertaa. Pääarvona solidaarisuus on kapitalististen arvojen vastakohta, jonka tuhoamiseksi kapitalismin ylläpitäjät antavat lähes kaiken energiansa.

Sitten on työ. Työ on ihmisen perustarve, jotkut sanoisivat jopa, elämän tarkoitus.
Työn luonne ratkaisee. Epätarkoituksenmukainen työ ja ahdas asuminen johtavat usein todellisuuden pakoon tyhjänpäiväisen viihteen sekä alkoholin syleilyssä. Toisaalta, jos työ koetaan mielekkääksi, rakentavaksi, ja koetaan yhdenvertaisuutta työyhteisössä, ihminen tuntee ”kokonaisuutta”. Tyhjänpäiväinen tarpeiden mainonta ja rahan merkitys vähenevät. Joten…  Entä jos perustarpeet taattaisiin kaikille?

Yhteiskunta ei kykene järjestelemään ihmisten henkisten ominaisuuksien aiheuttamaa tietynlaista eriarvoisuutta, mutta välttämättömät materialistiset tarpeet se kykenee järjestämään. Näkemykseni on, että useimmat yhteiskunnalliset palvelut tulisi järjestää ilmaiseksi. Näitä ovat mm. terveydenhuolto, liikenne ja asuminen, muutaman mainitakseni.

Siteeraan Klaus Mäkelän toimittamaa kirjaa Ilmaiseksi;

”Maksulle on pyritty antamaan pyhyyttä luovaa merkitystä.
Jos maksu otetaan pois, palvelu menettää pyhyytensä ja arvostuksensa, se profanoituu (profaani = epäpyhä, maallinen. AM)
Mutta maksuttomilla palveluilla ei tulisikaan olla mitään pyhyyttä, yhtä vähän kuin maantien asfaltilla, kun sitä kävellään maksutta. Näiden palvelusten on oltava kuin ilma ympärillämme vapaasti hengitettävissä ja aistittavissa ja käytettävissä.
—
Siirryttäessä maksuttomiin palveluksiin käytettävissä olevat tulot lisääntyvät eniten köyhimmällä väestöllä. Maksuttomat palvelut poistavat osaltaan rahan merkitystä yhteiskunnassa. Maksuihin ja niiden perimiseen liittyvä uhka ja valvonta voidaan poistaa.”

Jokaiselle varmistettaisiin asialliset asuintilat, suhdanteista riippumaton työn jatkuvuus ja lisäksi mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen. Kansantulon kasvun tärkeilevän humalahakuisen luonteen sijaan keskiöön nousisivat keskustelut siitä, mistä kansantulo muodostuu ja kuinka se jaettaisiin. Tehokkuusajatteluun tottuneelle kapitalistiselle järjestelmälle tämä tietenkin vaikuttaa käsittämättömältä. Mutta rahan merkityksen heikkeneminen tyydytyksen tuojana korvautuisi kanssakäymisen ja sisäisen luovuuden vapautumisen voimalla. Ihminen saisi vapautensa, itsetuntonsa ensimmäisen kerran.

Taloudellisen tasa-arvon myötä uudet mahdollisuudet avautuisivat ihmiskunnalle. Jokaista valveillaoloa ei hukattaisi taloudelliseen voitontavoitteluun. Olisiko raha edelleen ainoa motivoiva tekijä jos ihmisten perustarpeet taattaisiin? Kadottaisimmeko kiihkon yrittämiselle ja vastuun kantamiselle? En usko tähän mahdollisuuteen. Ihmisen luonne osoittaa asian olevan toisin. Ilman yhteistyötä ja solidaarisuutta ihminen ei olisi mitä hän tänään on.  Yksin rahan kannustimella ei ylläpidetä hyvinvointi(?)valtiota, eikä pidemmällä tähtäimellä motivaatiota yleensä. Tämän korjaamiseksi on mm. lisätty taloudellista kannustusta peruspalveluiden yksityistämisillä ja suuryritysten veronkevennyksillä. Tulokset ovat havaittavissamme. Kasvatusjärjestelmämme ja tiedotuskanavamme, joita hallitsevat pääomavirrat, ovat alistaneet ihmisen kuvittelemaan yksilöllisyyden merkitsevän yksinomaan vapautta, vapautta ilman vastuuta. Monia muitakin valheita meille syötetään.

On odotettavissa, että suurpääomat ryhtyvät vastatoimiin, jos heidän toiminta-alueeseen ja toimintaperiaatteisiin kajotaan valtion taholta; joukkojen tietoisuutta mädännetään kapitalistisella tiedotusmonopolilla tyytymättömyyttä ja työttömyyttä ruokkien. Poliitikot jähmettyvät ja kansa ulisee takaisin kahleitansa. Täten tiedon jakaminen syy -ja seuraussuhteista nousee merkityksessään. Monivaiheinen ja laajamittainen työ kansalaisten tietoisuuden kasvua vastaan ja välinpitämättömyyden ylläpito tulee murtaa johdonmukaisella, päämäärätietoisella tavalla. Sillä pahinta on tietämättömyys.