Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Päämääränä muutos

04.12.2014, antonmerilainen

Eduskuntavaalien alla poliittinen retoriikka lisääntyy mediassa, piristäen muuten niin harmaata arkeamme. Jälleen yksi vaalikausi on kitkuteltu, mutta päällimmäisenä mieleen eivät ole jääneet vasemmiston taistelemat pienet parannukset, vaan sateenkaarihallituksen toimintakyvyttömyys.

Suurpääoman organisoitunut verkosto jyllää voimakkaana vuodesta toiseen, työväenluokan kiukutellessa keskenään mm. perinteellisen proletaarin määrittelystä.

Huolimatta työtätekevien keskuudessa tapahtuvista rakenteellisista muutoksista, eivät luokkaristiriidat katoa mihinkään; pukeutumistyylit  eivät poista pääoman ja työn ristiriitaa, eikä valkokaulustyöläinen voi välttää pikkuporvarillisten asenteidensa kääntymistä hänen konkreettisia etujaan vastaan.

En sano, että työtätekevien joukko olisi yksi iso harmaa massa. Työväenluokan eri kerrosten asema tuotantoprosessissa voi olla erilainen. Tästä seuraa, että heidän tietoisuudessaan, kokemuksissaan ja toiminnallisuudessaan ilmenee merkittäviä eroja.

Siksipä vaalien lähestyessä huolestuttava trendi onkin työtätekevien kiinnostuksen puute demokratian sisällöstä, ulkoisen muodon kyyninen hyväksyminen.

Näin ei todellakaan ole aina ollut, päinvastoin.

Jälleen on tullut aika osoittaa, että taistelu ihmisten elinehtojen parantamisen ja demokratian laajentamisen puolesta jatkuu.

Näin vaalien alla on erityisen tärkeää korostaa, että demokratian ulkonaisten muotojen vaihtelevaisuudesta huolimatta porvarillisen demokratian olemus säilyy samana: perustuotantovälineiden yksityiseen omistukseen perustuvan kapitalistisen tuotantotavan vallitessa muodoiltaan laajinkin demokratia tuottaa aina viime kädessä suurpääoman etujen mukaisia tuloksia.

Tälläinen ”demokratia vaatii ratkaisua. Yksityinen tuotannon omistus täytyy kyseenalaistaa ja kansalaisten mahdollisuutta tehdä ratkaisuja ja suorittaa valintoja, aidosti vaikuttaa, tulee vahvistaa. Tulonjakotaistelun ei tarvitse rajoittua järjestelmän raamien sisälle. Yksittäiset, hyvinkin tehdyt esitykset eivät yksin riitä. Vasemmiston tulee perustaa kokonaissuunnitelmansa järjestelmämme olemuksen jatkuvaan paljastamiseen.

Eduskuntavaalit määrittelevät kannatuksen, mutta vasta käytännön teoilla mitataan vasemmiston arvo yhteiskunnan muuttajana.


Yksi vastaus

  1. Mikko Vehniäinen sanoo:

    Loppukaneeti erittäin iskevä, käytännön teoilla mitataan vasemmiston arvo. Mielestäni vasemmiston tulee olla tien näyttäjänä ja suurten linjojen esilletuojana, jota sitten muut arvioivat. Maassamme on riittävästi epäkohtia joihin Vasemmiston on syytä puuttua ja nostettava ne päivän puheenaiheeksi ja etsittävä siihen ratkaisuja. Kuten kohtuuttoman korkea työttömyys, kohta kokonainen sukupolvi on syrjäytymässä yhteiskunnan ulkopuolelle ja leipäjonot kasvaa. Nuoret työttömät ovat menettämässä uskonsa päättäjiin ja se juuri näkyy äänestysaktiivisuudessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *