Lainaa.com

Yleinen

Hallituksesta poistumisesta

25.03.2014, antonmerilainen

Vasemmistoliitto on tehnyt ratkaisun hallituksesta poistumisesta.

Kohta arvioidaan, kuinka vallankumouksellinen vasemmisto kykenee olemaan, vapauduttuaan oikeistolaisen ”yhteisvastuun” kahleista.

Kokonaistavoitteiden pirstoutumista osatavoitteiksi, kyvyttömyyttä kohdistaa hallituspolitiikka suurpääomaa vastaan, ja liian kevyttä suhtautumista hallituskumppanien tahtoon mukautumisesta jää todennäköisesti ilman arviota.

Esille nostetaan saavutetut tulokset, jotka tottakai olivat myönteiset, mutta joiden hinnnalla jätettiin kapitalismin rakenteeseen kohdistunut hyökkäys tekemättä. Pessimistit kokevat, että sellaista ei koskaan ollut odotettavissa.

Jos Vasemmistoliitto lähtee edistämään suurpääoman vastaista yhteiskunnallista toimintaa, ja kyseenalaistaa nykyisen tuotanto-omistuksen, voivat hallituksen ovet avautua jälleen houkuttelevasti Vasemmistoliitolle.

Oikeisto pyrkii liian radikaalien toimijoiden ”kesyttämiseen”, eli institutionalisoimiseen.

Tätä vaaraa pelkään vasemmiston vähättelevän jatkossakin.

On tullut aika päivittää kansan etujen mukaista strategiaa nykyhetkeen, ja lämmitellä suhteita Keskustaan päin. Tässäkin on toki vaaransa. Kokoomusta ei helpolla syrjäytetä hallituksesta, mikä merkitsee mahdollisuutta sinimultaan. Myrkkyä.

Jatkossa Vasemmistoliiton tulisi harkita luokkakantaisemmin, tarkemmin, hallitukseen liittymistä.

Reformit eivät vakuuttaneet puolueen kenttäväkeä, ja helpotus hallituksesta lähdöstä on ollut räikeä.

Leikkauslistat ovat pöyristyttävät, ja päällimmäisenä huolenaiheena tulisi olla leikkausten vaikutukset ihmisten elämään. Vasemmistoliiton lähtö antaa mahdollisuuden keskittyä epäoleelliseen, sillä aikaa kun leikkaustoimenpiteet toteutetaan.

Tätähän on median taholta nähty usein.

Asioiden todellinen laita jysähtää ajallaan ihmisten tietoisuuteen, mutta tuleeko käsitys hallituksen toimista liian myöhään? Ovatko apatia ja totaalinen kyynisyys palanneet arkeen ensimmäisten tuohtumusten tuulten mentyä?

Kuinka voimallisia ovat kehysriihen vaikutukset elämäämme, ei kokonaisuudessaan tahdota meille kertoa. Nyt pelkokerrointa korottaakin kysymys, kuinka hallituksen toimet voidaan pahimmilta kohdin mitätöidä, kun oppositio on hajanainen ja määräältään vajavainen?

Tilanteen muutos vasemmistossa vaikuttaa varmasti suhteeseen Eurovaaleja kohtaan, mutta erityisesti eduskuntavaaleihin. Millaiset ovat äkkikäännökset poliittisessa retoriikassa, näemme pian.

Punalippu korkealla toverit. Luokkataistelu on taistelua todellisesta demokratiasta.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *