Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Kolmannen sektorin paineet

15.07.2015, antonmerilainen

Työvalmennuksen, työkokeilun ja kuntouttavan työtoiminnan tehokkuus on vuosien mittaan testattu, ja tulokset ovat olleet eettisesti arveluttavia. ”Tilastojen puhdistus” on edennyt välttävästi ja yhä useammat te-toimiston asiakkaat tarvitsevat mielenterveyspalveluita ja hoitoonohjausta päihdeklinikoille. Mitä erilaisimpia tukipalveluja tarvitaan kipeästi, asunnottomuuden ja velkaongelmien lisääntyessä samaan aikaan yhteiskunnan paheksunnan ohessa. Työttömien yhdistyksissä toimivat työnohjaajat ovat jatkuvan paineen alla ja sairastumisen riski on suurin heillä, jotka yrittävät auttaa ihmisiä. Resurssien puute yhdessä rahoitusten leikkaamisten kanssa asettaa yhdistykset olemassaolonsa rajoille. Toimintakeskusten johtajat kamppailevat ylläpitääkseen toimintaa.

Kolmannelle sektorille halutaan sysätä yhä enemmän vastuuta moniongelmaisista asiakkaista.  Rahoitus riittää hädin tuskin yhden, korkeintaan kahden toiminnanohjaajan palkkaukseen, eikä tule kuuloonkaan, että rahaa löytyisi toimenpiteissä olevien terveydenhuoltoon. Työttömien toimintakeskusten odotetaan rahoittavan omalla aktiviteetillaan suurimman osan menoistaan ja sivumennen työllistävän kymmenkunta työtöntä erilaisten toimenpiteiden kautta.

Entä nykyinen TE-toimiston asema työttömyyden hoidossa? ”Mitä te täällä teette?”, kysyi te-virkailija hämmästyneenä töitä kysymään tulleelta työnhakijalta. ”Tämä on TE-toimisto. Tulkaa uudelleen, kun olette tehneet alustavan työsopimuksen työnantajan kanssa.” Tai kuten toisessa tapauksessa, ”menkää käymään työttömien yhdistyksellä. Sieltä voi löytyä paikka.” Jotta asiakas saisi yksilöllistä palvelua, hänet täytyy todeta vaikeasti työllistettäväksi ja laittaa jonoon odottamaan pääsyä kunnan erityistoimenpiteeseen. Tälläiset työttömän erityistoimenpide-vastaavat ovatkin väsymykseen asti työllistettyjä, samalla kun te-toimistoja lakkautetaan ja kolmannen sektorin rahoitusta leikataan.

Paljon keskustelua on ollut Kreikan tilanteesta ja nykyisen hallituksen kiihkeästä tarpeesta leikata sieltä, ”missä raha kulkee”. Ei siis paikalleen jämähtäneistä miljardipääomista ja veroja välttelevien ylikansallisten yritysten avustuksista, vaan eläkeläisten asumistuesta, palkka, -opiskelija, -toimeentulo -ja työmarkkinatuista, ja useista muista tavallista veronsa maksavaa kansalaista koskevista tahoista. Vähäosaisten lisäksi niin sanotun keskiluokan kukkarokin on vaarassa. Mihin vielä näillä toimenpiteillä edetään?

Tässä hieman kesän mittaan ajateltavaksi tullutta asiaa.

Kysymys, edistävätkö tietyt tahot tarkoituksella työttömyyden ylläpitoa nykyisen talousjärjestelmän elossa pitämiseksi, onkin sitten toinen juttu.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *