Hyväosaisten ehdoille rakennettu konsensus {Konsensus-päätöksenteko on päätöstentekoprosessi, jossa ei ainoastaan tyydytä enemmistön haluamaan lopputulokseen, vaan pyritään myös ottamaan huomioon vähemmistöön jäävien vastustus ja sisällyttämään se lopputulokseen [?!], luoden hyväksyttävimmän ja parhaan mahdollisen päätöksen (konsensus = yhteisymmärrys, jonkinasteinen yksimielisyys). -Wikipedia} on hyydyttänyt yhteisvastuun poliittiset muutosvoimat. Poliittinen johto, Vasemmistoa lukuunottamatta ja demarien nimellisiä inahduksia laskematta, siunaa etenävän epäsolidaarisuuden vaitonaisella vetäytymisellä.
Suomalainen valtiokoneisto on ”ylempiä” kunnioittavaa ja ”alempia” halveksivaa. ”Alemmat” ovat laiskoja ja epäisänmaallisia. Tätä mentaliteettia pyritään juottamaan keskiluokalle ja parempi tuloisille ”pikku porvareille”, päämääränä epäsopu ja hajotus, jolloin muutosvaatimukset pirstaloituvat kuin lasin sirpaleet.
Johtavat poliitikot eivät kuuntele eivätkä usko, kun heille kerrotaan alimmat tulon tasot. Usein uskotaan alimmassa tuloluokassa olevien saavan niin paljon etuuksia, että heidän olettaisi päinvastoin kuuluvan kohtuullisesti, ellei jopa hyvin toimeentuleviin. Paavo Arhinmäen paheksunta asian laidasta antaa heikko-osaisille odotuksen tunnelmia ja päättäjille muistutuksen. Hyvin toimeentulevien täytyisi vielä päästä jyvälle, että vasemmalle kallellaan oleva johto huolehtii Kaikkien eduista, kun vuorostaan oikeistolainen hallitus pitää vain ja ainoastaan monopolisten, suuryhtiö-imperiumien puolta.
Jos et ole multimiljonääri/miljardööri, et hyödy oikeiston äänestämisestä. Kylmä fakta. Siis fakta, ei oletus. Get it?
Syrjäytyneisyyttä koskevat kysymykset eivät perustuslain mukaan kuulu tasavallan presidentin tehtäviin. Tästä huolimatta tiedot syrjäytymisestä luulisivat ehtivän ylemmillekin portaille. Halosen kommentit olivatkin raikas tuulahdus, viimeksi kuultuna hänen jäähyväispuheessaan jäyttäytyessään presidentin tehtävistä. Merkille pantavaa oli kansalaisen Niinistön hämmästynyt mulkaisu puhuttaessa vähäosaisista julkisessa tilaisuudessa.
Moni työtön, ja tuskin ainutkaan nuori, ei pidä kapitalismia tai äärioikeistoa syyllisenä syrjäymiseensä. Keskellä kirkasta päivää osuudet otetaan niiltä, jotka vähiten omistavat. Onhan lapsellista ryhtyä toimenpiteisiin niiden auttamiseksi, joilta voi verottaa ilman vakavasti otettavan mielenilmaisun pelkoa.
Kun kouluissa ei sallita puolueetonta yhteiskuntaoppia, jos sitä vuoden pätkää opiksi kehtaa kutsua, varmistetaan nokkelasti jo sisään kasvanut kyynisyys ja apatia. Tätä höystetään nationalistisella kehoituksella vääristyneeseen isänmaallisuuteen, yleisen kysymyksen ollessa: ”Oletko valmis taistelemaan isänmaasi puolesta?”, kun todellinen kysymys 99,99%:a tapauksista on: ”Oletko valmis tappamaan viattomia ihmisiä johtajiesi puolesta?”
Työelämän kiire ja ehdoton täsmällisyys eivät siedä pienten lasten sairauksista johtuvia poissaoloja. Lapsen perusturvasta ja läheisyydestä huolehtiminen aiheuttaa työttömyyden uhkaa. Kotona tehtävä hoitotyötä ei katsota palkkatyöksi. Lapsi ei saa olla kohtuuton este isän tai äidin työuralle ja ammatilliselle uusiutumiselle. Sosialistisessa järjestelmässä ei ainoastaan turvattaisi töihinpaluu ja tarpeen tullen annettava uudelleenkoulutus, vaan myös palkanmaksu kotona tehtävästä hoitotyöstä.
Tämän sijaan työelämän sijasta lapsilleen omistautuva saa murskaavan tuomion ”lapsellisena” ja ”vastuuttomana”!
Konsensus ei kuule, ei näe. Se lähettää laskun tulevaisuudelle.
Mutta kyllähän ”viisaat” tietävät, suora demokratia on egen heittoa järveen.
Merkinnät RSS-syötteenä