Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Peruskoulun tasa-arvo ja pedagogiikka

28.08.2017, antonmerilainen

Peruskoulu-uudistus ei toteutunut kuten vasemmisto ym. edistykselliset tahot olivat sen alkujaan ajatelleet. Suurimpana valuvikana voidaan katsoa olleen poliittisen oikeiston huomioiminen päätöksiä tehtäessä. Keskustelut koulutuksesta 1970-luvulta näyttävät hiljalleen palaavan tähän päivään.
 
Peruskouluopetuksen ”tasapäistävä” vaikutus nähtiin aikoinaan uhaksi, samoin itsenäisesti ajattelevan kansan yhteiskunnallinen herääminen.
 
Tasapäistämisen torjumiseksi poliittisen oikeiston edustajat vaativat lahjakkaiksi arvioiduille oppilaille erityisiä opetusjärjestelyjä. Kilpailuhenkisyydestä luopumisen hinnaksi tuli se, että oikeisto sai ensi sijassa päättää miten ja mitä oppilaille opetettaisiin. Niin kutsuttu ’tallentava opetus’ (käsitys, jonka mukaan oppilas tallettaa muistiinsa sisältöjä, jotka opettaja sinne tuottaa) iskostui opetusjärjestelmään.
 
Oppivelvollisuusikäisille oppilaille taattavat samat etuisuudet kuten koulunkäynnin maksuttomuus, ilmaiset oppikirjat, maksuton kouluruokailu ja kouluterveydenhuolto sekä avustus koulumatkoihin olivat myönnytyksiä vasemmalle laidalle.
 
Mutta kuitenkin oleellinen jätettiin oikeistolle, kuten Jaakko Itälän johtamassa vuoden 1971 koulutuskomitean mietinnössä todetaan:
 
Koulutusjärjestelmän pedagogisten ja rakenteellisten ominaisuuksien merkitys koulutusmahdollisuuksien tasaveroiselle hyväksikäytölle on kuitenkin ratkaisevan tärkeä. Vaikka kaikki koulutus olisi ilmaista sekä alueellisesti tasaisesti jakautunutta ja vaikka kaikki koulutusaikaiset elantokustannukset korvattaisiin, mutta itse koulutuksen rakenne ja pedagogiikka olisivat heikoista taustalähtökohdista tulevien kannalta epäedullisia, koulutuksellinen tasa-arvo toteutuisi hyvin vajavaisesti.

Psykologi ja filosofian tohtori Liisa Keltikangas-Järvinen kirjoittaa Maaseudun Tulevaisuudessa vieraskolumnissaan pelkäävänsä, että peruskoulun tasa-arvoisuus olisi karkaamassa.

Keltikangas-Järvinen kirjoittaa, että ”Samaan aikaan kun koulumaailma on huolestunut tasa-arvon vähenemisestä, se itse rakentaa systeemiä, jossa kotitausta ja vanhempien valmius seurata ja ohjata lapsen koulunkäyntiä määräävät lapsen koulumenestyksen. (…) Kahdeksanvuotias poika ei kehity itsenäiseksi sillä, että hänen oletetaan olevan itsenäinen, eikä hän kehity omaehtoiseksi oppijaksi sillä, että hänet jätetään toimimaan omaehtoisesti.”
 
Keltikangas-Järvinen vaikuttaisi olevan tiedostamattaan huolissaan jo olemassaolevasta ongelmasta, johon kuitenkin ollaan sinnikkäästi pyritty puuttumaan, eli koulutuksen rakenteeseen ja pedagogiikkaan. Itsenäiseksi oletettua lasta tuskin on tarkoitus jättää ilman tukea ja kannustusta. Vuorovaikutteinen ja osallistava opetus motivaattorina on edellytys koulumenestykselle.

Kirjoittaja ei mainitse kasvatusfilosofi Paulo Freiren nimeä, joka korosti dialogista oppimista vastakohtana tallentavalle oppimiselle. Dialoginen oppiminen perustuu oppijoiden keskinäiseen luottamukseen ja oppijoiden kokemusten tietoiseen pohdintaan.

 
Omasta kokemuksestani sekä oppilaana että toisella luokalla opiskelevan isänä olen huomannut, että edellä mainittu pedagogiikka on verrattomasti parempi vaihtoehto kuin ’tallentava opetus’.

Haluammeko lapsemme ymmärtävän lukemaansa vai toistavan kaavamaisesti heille syötettyä informaatiota? Millainen on yhteiskunta jossa kukaan ei kyseenalaista mitään eikä pyri uuteen? Freiren käsitys siitä, että kyse ei ole oppimisesta vaan maailman muuttamisesta, on ajattelemisen arvoinen.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *