Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Poliittisesta kehityksestä sanottua

08.04.2014, antonmerilainen

Eu-vaalien alla ja 2000-luvun toistaiseksi suurimman globaalin velkakriisin aikaan, tuon julki mietteitä muutaman vuoden takaa. Julkaisen tekstin, jonka hahmottelin 2012-presidenttivaalien alla. Enjoy!

Tänään ja ikuisesti

Raskain mielin on havaittava, että oikeiston ja monopoliporvariston pitkä historia taistelussa perinteisiä kansalaisvapauksia ja -oikeuksia kohtaan Suomessa on vuosien vieriessä lisääntynyt.

Lista on hätkähdyttävän loputon, mutta mainittakoon muutama esimerkki; poliittista syrjintää, monikulttuurisuuden ja seksuaalivähemmistöjen demonisointi, lehtien levittämisoikeuksista kamppailu, demokraattisten toimintaoikeuksien loukkaus niin työpaikalla kuin kaduilla ja asuma-alueilla on silmiin pistävää. Huolimatta kohtalaisesta vapaudestamme, ja myös sen vuoksi, näihin kielteisiin ilmiöihin täytyy suhtautua jyrkän torjuvasti.

Poliittinen kehityksemme on synnyttänyt painetta demokratian etenevään kaventamiseen.
Puoluetuen ja monien muiden valtiollisten avustusten tukemana, puolueet ovat lähes täysin riippumattomia jäsenten aktiivisuudesta ja jäsenten tahdosta. Puolueet ovat välineitä kansalaisiin päin, kun ne aikaisemmin olivat kansalaisten välineitä valtioon päin.

Ammattiliitot ovat muuttuneet järjestelmää pönkittäväksi voimaksi; työväen etujen sijaan huolenaiheeksi nostetaan työrauhan ylläpitäminen. Työväen ase on käännetty sitä itseään vastaan. Yli yhdeksänkymmentä vuotta on työväki, pätkätyöläiset, pienyrittäjät jne. alistettu integrointiin.

”Pehmeän” yhdentämisen menetelmän ideologiaan liittyvät perusainekset, kuten ”yhteinen etu”, ”kansallinen eheys” ja ”yhteiskuntarauha”. Näillä puheilla on loppupeleissä varmistettu monopolien etu.

Tämä osaltaan on johtanut apatiaan sekä yleiseen kyvyttömyyteen kansalaisten parissa puolustautua poliitikkojen, ay-johtajien, elinkeinoelämän etujärjestöjen ja julkisen hallinnon johtavien virkamiesten neuvottelumekanismin hyökkäyksiä vastaan.

1980-luvulla tehdyn tutkimuksen mukaan, silloisen hallituksen politiikkaan olivat eniten tyytyväisiä Kokoomuslaiset. Se oli antanut heille eniten, mistä seurasi äänestysvilkkaus. Vasemmiston äänestäjät olivat tyytymättömiä ja jättivät äänestämättä. Rempseästi Heikki Rinne kirjoitti kirjassaan ”Välinpitämättömyyden valtakunta, Risteen Kirjapaino 1988″: ”Jos SDP olisi oppositiossa, niin porvarihallitus ei uskaltaisi tehdä näin oikeistolaista ja hyväosaisia julkeasti suosivaa ja uloslyötyjä runttaavaa politiikkaa. SDP on kokoomuksen kotivakuutus.

Mikä on muuttunut? Ei mikään. Voimmeko vieläkään erottaa vaalisloganeita toisistaan? Emme.

Kokoomus asettuu edelleen yksiselitteisesti pääoman ja hyväosaisten puolelle varmistaen niskuripuolueiden sitomisen lähelleen, säännöllä: ”pidä vihollisesi vielä lähempänä”.

Vasemmistokriisi

SDP:n tie Forssan ohjelmasta Paavo Lipposen linjalle luo ajattelevalle yksilölle myötähäpeän tunteita. Maailman ainoana demarina Tanner, joka johti Suomen traagiseen sotaan Natsi-Saksan liittolaisena, on Lipponen kohottanut sankariksi. Myös uustulkintaa on ajatus, että kansalaissota ratkaisi lopullisesti suuntataistelun ’rauhanomaisen’ reformismin hyväksi. Tämänkin Lipponen sälyttää Tannerin ansioksi.

Lipposen luopuminen tuotantovälineiden yhteiskunnallistamisen ajatuksesta ja kapitalistisen markkinatalouden hyväksyminen ovat kritiikin arvoisia. Lipposelle sosialismi on jo toteutunut. Julkisten palveluiden leikkaaminen, valtion yhtiöiden yksityistäminen ja kaupallistaminen ym. toimet 1980-luvulta saakka puhuvat toista kieltä.

Vasemmistoliiton punavihreä ohjelma puolestaan vaatii kriitikon ulvahdusta ajatuksesta, ettei tavoitteena ole talousjärjestelmän kumoaminen ja luokkataistelu, vaan sivistyneempi ja humaanimpi kapitalismi. Mutta jo pelkästään vapaa kilpailu, joka on perusedellytys kapitalismissa, joutuu vastakkain monopolien etujen kanssa.

Sadassa vuodessa on kehittynyt monopoleista miljardipankkien pääoman valta. Velalla järjestelmää ylläpitävä systeemi, joka tarvitsee tuekseen NATO:n kaltaisia sotilasliittoja edistämään taloudellisia etujaan, tämäkö olisi muutettavissa humaanimpaan suuntaan?

Monopolipääoman ja läntisen integraation tiivistyminen ovat lietsoneet yhteiskunnallista saamattomuutta ja yksilöllistä oman edun tavoittelua lisäämällä elämäntapaamme yhä enemmän tavaranpalvontaa ja markkinakulttuuria.

Joukkotiedotusvälineiden oikeistolaiset asenteet esim. markkinataloutta, köyhyyttä ja talousyhteisömme ulkopuolisia valtioita kohtaan vain lisääntyy.

Kauan on keskusteltu keinoista luoda rajat pääoman ja markkinoiden vallalle. Jo muutamaan otteeseen ovat padot murtuneet pelkästään kymmenessä vuodessa. Vallan rakenteiden uusimista vierastetaan viimeiseen asti, ja ajatus tuotannon haltuunotosta ja palkkatyön riiston lopettamisesta tuntuvat vierailta. Leikkaukset ja markkinoiden vapauttamiset tilanteessa, jossa yhtiöt ja pankit tekevät jatkuvasti voittoa, on vähintään irvokas.

Jo kaksikymmenluvulla kokeiltiin 6-tuntisia työpäiviä. Työn jakaminen onkin jälleen nostanut päätään, ja teoria, että sekä kansantalous että ihmisten ostovoima paranevat, on vakavan harkinnan alla. Eräs iso ongelma on, että lyhytnäköisellä tuoton kasvun himolla ei pääoman puolelta haluta tehdä palkan nousuun liittyviä ratkaisuja. Ei ainoastaan työajan lyhentäminen edistä työllisyyttä, se myös on tuottavaa työnantajalle että valtiolle. Tosin 6-tuntia on mallina vanhanaikaistumassa mm. teknologian kehityksen vuoksi, ja siksi kehitelmät 4-tunnin työpäivistä olisivatkin ajankohtaisempia.

Poliitikkoja lähellä olevat liikemiehet ovat huolissaan kansalaisten kasvaneista vaikutusmahdollisuuksista. Erityisesti pieni ihminen kiinnittää huomiota kuntalaisille annettuun valitusoikeuteen kajoamiseen. Pyrkimykset sen rajoittamiseksi mm. kaavoitukseen liittyvissä asioissa huvittaisivat, jolleivat ne niin räikeästi toisi korruption todellisuutta kotiovillemme.

Virkamiesten heikko palkkaus ja samanaikainen epätasa-arvoinen tulonjako yhteiskunnassa ovat tyypillisiä monille korruptoituneille yhteiskunnille.” (Näin Valta ostetaan, P. Koikkalainen – E. Riepula, WSOY 2009) Onko tästä johdettavissa, että jopa virkamiestemme ostokyky on heikko markkinain’ myllerryksessä? Kuinka sitten mahtanevat eläkeläiset, työväki ja työttömät pärjätä yhteiskunnassamme? Kaikki maksaa, sanotaan.

Naton salarakkaat, tai pikemmin ”haaremiyhteisö”, ovat otsikoissa. Eräs asia, mikä minulle tulee mieleen Natosta, on alkoholi. Kuin itsetuhoinen ’alanmies’, joka kiireiltään ehtii aina tukemaan ja kehumaan ”rakkainta ystäväänsä”, on sama suhde nähtävissä tuhoa, kurjuutta ja velkavankeutta tuottavan Naton puolustajien joukoissa.

Koskaan läpinäkyvät ihmisoikeuksien ja yhteisten sopimusten rikkomukset tai kansanmurhat eivät suoranaisesti johdu Natosta. Puolustajat kääntävät syyn aina jonkun toisen niskaan, oli se sitten avuton pikkuvaltio tai Kansainvälinen Valuuttarahasto.

Nato nähdään sokeasti ilman vaihtoehtoja ainoana rauhan varmistajana, vaikka sen toimet ovat täysin päinvastaiset. Humaanit lähtökohdat eivät kuulu Naton strategiakeskusteluihin. Kenties oikeiston ja sosialifasistien tulisi tukea ajatusta Natokiellosta. Jos Natokielto asetettaisiin Euroopan Unionin jäsenmaihin siitä nousisi todennäköisesti mellakka, kuten kävi kieltolain aikaan.

Vasemmistolainen vaihtoehto odottaa toteuttajaa; vain poliittinen tahto puuttuu. Ja kansalaisten luokkatietoisuus.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *