Kristinusko syntyi uskonnollisena synkretisminä liittymättä mitenkään ’pyhään kirvesmieheen’. Jeesus oli aikoinaan tavallinen nimi, mutta itse satu oli kulttuurillinen käsite. Silti ihmiset ympäri maailmaa kokevat kiusalliseksi käsitellä tosiasioita kun aiheena on Jeesus. Harva itseään vakavana tutkijana pitävä tohtii kyseenalaistaa Jeesus-sepityksen.
Jeesuksen olemassaololle sellaisena kuin kristityt ovat hänet oppineet tuntemaan on hämmästyttävän vähän todisteita, käytännössä ei ollenkaan. Tarinan kyhäsivät kokoon useat tahot vuosisatojen saatossa ja yhtenäistä satua ei koskaan saatu aikaiseksi tähänkään päivään mennessä.
Ensimmäiset kristityt eivät tunteneet vapahtajaansa nimeltä, konkreettisena olentona, vaan symbolisena henkenä. Tarina fyysisesti maan päällä kulkeneesta Jeesus-nimisestä saarnaajasta muotoutui myöhemmin.
Jeesuksen tarina oli vielä Tacituksen aikaan alkutekijöissään ja Tacitus kirjoittaakin ’kristityistä’ ja heidän lahkonsa perustumisesta ’Kristus’-nimiseen hahmoon. Josefuksen maininta aiheesta on monitulkintainen ja myös kuulopuheisiin perustuva. Asioita ei helpota, että tiedemaailmassa kiistaa on herättänyt muun muassa epäillys, että kirkko olisi muokannut vanhoja tekstejä mieleisekseen, eikä siten ainuttakaan luotettavaa lähdettä Jeesuksen olemassaolon tueksi löydy.
Itse ”kristinuskon viestissä” ei ollut koskaan mitään uutta. Veljeys ja rakkaus toistuivat stoalaisilla vuosisatoja. Uuden testamentin sitaatit otettiin usein kreikkalaisista ja roomalaisista lähteistä, eivätkä opetuslapset tai neitseelliset synnytykset kuolleista taivaaseen nousuun olleet pakanauskonnoille vieras käsite. Nykyiset pyhätkin perustuvat pakanauskontoihin, varsinkin auringon ympärillä vuosituhansia kukoistaviin tapoihin.
Alkuseurakuntia oli useita ja vapahtajan tarinasta erilaisia versioita. Paavalin ryhmä voitti uskonlahkojen kinastelun ja Jeesus Miehenä sekä Vapahtajana syntyi tukemaan alkukirkon auktoriteettia yli ihmisten elämän. Sirpaloitunut ja kiukkuinen uskonliike saatiin yhtenäistettyä. Poliittinen liittouma Rooman valtion kanssa sinetöi alkukirkon tulevan menestyksen.
Totuus on, että kristinusko ei kasvanut jumalista tai miehestä, vaan siitä mitä aiemmin oli tapahtunut. Ihmis-Jeesus ei ollut sen tarpeellisempi kuin Horus, Dionysos, Mitra, Attis jne. Voidaanko sitten kristinuskon syntyä selittää ilman supertähteämme? Tottakai voidaan.
Kristinusko, kuten kaikki uskonnolliset liikkeet, syntyi myyteistä ja monet virtaukset, jotka ruokkivat myyttiä, mukaan lukien astrologiset spekulaatiot, pakanalliset pelastuskultit, hellenistinen sankarinpalvonta ja itse imperialistinen kultti – joka valmistettiin juuri ”Jeesuksen aikaan” – sen oman Vapahtajan (Divus Iulius), oman jumalan pojan (Res Gestae Divi Augusti) evankeliumi, sen omat papit ja temppelit, jotka perustettiin samoihin kaupunkikeskuksiin, jotka myöhemmin todistivat varhaisen kristinuskon syntymää.
Eri kilpailevien inkarnaatioidensa aikana kristillinen liike heikkeni kaksi vuosisataa. Sisällissodan ansiosta se sai suuren mahdollisuutensa ja voitti lopulta itselleen kaiken, joka oli mennyt aikaisemmin, muotoutuen muinaisen uskonnollisen synkretismin täydelliseksi tuotteeksi. Puhdasoppinen usko säilyi epäsuosittuna vuosisatoja, ja kriitikkojen vainoaminen oli tarpeen sen tahdon läpiviemiseksi. Vaino muutti ajan saatossa muotoaan mutta Jeesus-kultti elää ja voi edelleen hyvin.
Merkinnät RSS-syötteenä