Yleinen

Talousdemokratia ehtona sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle

19.01.2017, antonmerilainen

Yli sadan vuoden aikana on saatu valtavasti aikaan. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, työajan lyhennys, vapaa ja ilmainen koulutus, terveydenhuollon ja sosiaaliturvan uudistukset”, kirjoitti Timo Harakka Demokraatissa. Nämä ovat hienoja saavutuksia, joihin sekä kansandemokraatit, nykyinen Vasemmistoliitto, että sosialidemokraatit osallistuivat. Kuitenkin kaikkein tärkein, taloudellinen kansanvalta, on jäänyt toteutumatta eikä siihen ole käytännön tasolla pyritty vuosikymmeniin.

Työn orjuudesta vapautumisen ja talousdemokratian ehtona on alun alkaen pidetty kansallistamisen mallia. Tämän Suomen sosialidemokraatit hylkäsivät kovien sisäisten kamppailujen jälkeen viimeistään viisikymmenluvun vaisujen kokeilujen jälkeen. Ulkopuolista painettakin tuli; Yhdysvalloista sanottiin suoraan, että Suomi ei saisi lainaa jos maa ryhtyisi kansallistamisohjelmaa toteuttamaan. Se ’liikkeestä’.

 
Tärkeintä jo yli sadan vuoden ajan on ollut keskustelu siitä, kuinka sosialismissa kannustettaisiin ja palkittaisiin ihmisiä. Ikuiseksi kiveksi kengässä tuntuu tarttuneen ajatus, että sosialismin kaltainen talous ei tarjoaisi aineellisia kannustimia. Vaikka ei ole perusteltua olettaa, että vain kerskakulutus motivoisi ihmisiä, tämä asenne elää sitkeänä. Jos ihmisten taloudellinen turvallisuus on taattu ja yksilö saa tunnustusta kanssaihmisiltään, ei varallisuuden kerääminen nouse ykkösmotivaattoriksi. Tämän toteuttaminen ylikansallisten yhtiöiden yksityisomistuksen aikana on kuitenkin mahdoton urakka.
 
Karl Kautskyn, Eduard Bernsteinin ja monien muiden mieltä vaivannut keskustelu laantui, kun sosialismi rinnastettiin Neuvostoliiton toteuttamaan mega-valtiollistamiseen, jossa työntekijöillä ei kuitenkaan ollut sananvaltaa tuotannon suhteen. Tällä uhkakuvalla jopa sosialidemokraatit pelottelivat Suomen kansalaisia. Porvareille valtiollistaminen on tietenkin aina ollut yhtä kuin kansallistaminen.
 
Taloustieteen emeritusprofessori Robin Hahnelin kirjaa, ’Osallisuustalouden aakkoset’, voi lämpimästi suositella aiheesta kiinnostuneille. Hahnel kyseenalaistaa käsityksen, että talouden tulisi perustua kilpailuun, ahneuteen ja sanelupolitiikkaan. Mielenkiintoinen osa on esimerkiksi luku 4, oikeudenmukainen palkitseminen, jossa Hahnel arvioi neljää erilaista periaatetta, joista yksi on jokaiselle tarpeidensa mukaan. Kirja on vuodelta 2014, joten opuksen tulisi löytyä lähikirjastosta.
 
Timo Harakan naiivi luottamus reformin voimaan on jälleen yksi osoitus siitä, että historiaan ei haluta paneutua eikä siitä opita. Lakeja voidaan kiertää ja verot voidaan jättää maksamatta. Olen samaa mieltä Harakan kanssa siitä, että nykyinen uusliberalistinen, yksityistävä ja eriarvoistava ideologinen järjestelmä on purettava. Päämäärällä on kuitenkin edelleen merkitystä. Oli se sitten nimeltään osallisuustalous tai sosialismi. ”Sosiaalisesti oikeudenmukainen markkinatalous” ei riitä takaamaan taloudellista oikeudenmukaisuutta, jota ilman ei sosiaalista oikeudenmukaisuutta voida rakentaa.
 
Mitä sosialistisempi yhteiskunta ja varsinkin talousjärjestelmä on, sitä paremmat mahdollisuuden meillä on varmistaa meidän jokaisen yksilölliset tarpeet, edulliset ympäristöystävälliset tuotteet ja hyvinvoinnin takaava asennekulttuuri. Mikään ei tule ilmaiseksi ylhäältä, vaan taistellen painetta alhaalta ylös luoden.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *