Lainaa.com

Yleinen

Työttömät muutosten myrskyissä

28.11.2017, antonmerilainen

Työelämä -ja tasa-arvovaliokunnassa on kuluneella syksyllä käsitelty hallituksen esitystä ”aktiivimallista”, jonka mukaan työttömän tulisi olla kolmen kuukauden aikana tietty määrä osa-aikatöissä tai palveluissa jotta hänen työttömyysturvansa säilyisi ennallaan. Jos töitä ei löydy tai TE-hallinnosta ei saa riittävästi aktiivitoimia, turvaa leikataan 4,65 prosenttia.

Hallituksen oman arvion mukaan kyseinen esitys kasvattaa toimeentulotukimenoja kymmenen miljoonaa ja asumistukimenoja neljä miljoonaa euroa. Hallitus on siis tietoinen tekojensa seurauksista, byrokratian ja eriarvoistumisen lisääntymisestä. Ei kyse kuitenkaan ole ensimmäisestä kerrasta kun työttömien toimeentuloon tehdään heikennyksiä. Viime vuonna hallitus leikkasi työttömyysturvan kestoa neljänneksellä, 400 päivästä 300 päivään.

Keväällä hallituksen kiristystoimet jatkuvat toisen ns. aktiivisen työnhaun esityksen muodossa. Viikottainen raportointi työnhaun etenemisestä sanktioiden uhan leijuessa ilmassa on hallituksen uusin tempaus. Ihmisten ahdistamista toimeentulon varaan pidetään yleisesti huonona keinona työllistymiseen.

Oppositio eduskunnassa on myös ollut aktiivinen työttömien edunvalvonnan suhteen. Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski jätti toimenpidealoitteen työmarkkinatuen ja peruspäivärahan verotuksen alentamiseksi. Aloitteen tarkoituksena on korjata perusturvan riittämätöntä tasoa ja vähentää toimeentulotuen tarvetta.

– Työttömyysetuuksien korkea verotus on koettu epäoikeudenmukaiseksi. Epäoikeudenmukaisuuden tunnetta syventää perusturvan riittämättömyys ja lisäksi se, etteivät työmarkkinatuki ja peruspäiväraha kerrytä eläkettä kuten ansiosidonnainen päiväraha, Myllykoski sanoo.

Monelle asiaan perehtymättömälle tulee yllätyksenä, että työmarkkinatuen ja peruspäivärahan määrä on kuukaudessa keskimäärin vain 697 euroa, mistä lisäksi vähennetään 20 prosentin ennakonpidätys. Työmarkkinatuen ja peruspäivärahan verotuksen alentaminen olisi siten suunta parempaan.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *