Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Yhteisöllisyys ja järjestöt

23.02.2016, antonmerilainen

Viimeisten kahden, kolmenkymmenen vuoden aikana kollektiivinen (yhteisöllinen) toimintakulttuuri on hautautunut kuluttamisen ihanteen ja uralla etenemisen autuuden alle. Yksilöä korostetaan antamatta tueksi minkäänlaisia moraaliarvoja, jotka sitoisivat inhimillisen yhteiskunnan, yhteisön, yhteen.

Suhtautumisesta ihmisen minän muodostumiseen kertoo muun muassa se, että nykyisin yleisjärjestöt eivät kykene järjestämään mielekkäällä tavalla sellaista harrastetoimintaa, jota tietyn alan erikoisjärjestöt eivät kykenisi taitavammin tarjoamaan. Myöskään yhteistyöhön eivät maksukykyä heikentävän kilpailutalouden kuristuksessa olevat järjestöt talkoolla pysty osallistumaan. Näin ihmiset puuhailevat kunkin erityisjärjestön parissa. Yksilö erkaantuu huomaamattaan kokonaisuudesta. Järjestöjen toimintavalmiudetkin kärsivät.

Nuorten yleissivistävät valmiudet ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen keskittyneiden järjestöjen toimintaedellytykset ovat parantuneet ajan saatossa. Kysyntä edunvalvonnalle on lisääntynyt. Tähän kehitykseen ovat huolestuneet päättävät tahot katsoneet hyväksi puututtavan. Tukirahoista on leikattu, toimintaresursseja on ohjattu muualle jne.

Vaikka julkinen avustusjärjestelmä julkisista varoista on tarpeen ja kapitalistisen markkinatalouden jatkuvan kurjuuden aiheuttamisen huomioiden jopa järjestelmän vastuutehtävä, on tämä aiheuttanut myös ongelmia. Myöntämisperusteiden kriteerien kasvu on tukahduttanut järjestöjen kyvyn oman toiminnan kriittiseen arviointiin.

Jäsenmääriä joudutaan paisuttelemaan, toimintakertomusten sävy on kautta koko maan myönteinen, toiminnan mielekkyyttä pohditaan avustusten saatavuuden – ei toiminnan näkökulmasta. Harva järjestö tohtii ilmoittaa rehellisesti toimintansa ja jäsenmääränsä supistumisen todellisuutta vastaavalle tasolle, julkisten avustusten menetyksen pelossa.

Järjestöjen toimintaa suunniteltaessa tulee huomioida järjestölle tärkeiden asioiden esillenostaminen ja ulospäin suuntautuva järjestölle edullinen julkisuuskuva. Tavoitteiden sisältö ja niiden merkitys yksittäisille ihmisille on ensisijaisen oleellista. Koska ihmiset tänä päivänä tuntevat vastaavansa yhteiskunnan asettamiin vaatimuksiin ja kysymyksiin yksilöinä, eivätkä yhteisönä, tulisi toiminnan joustaa jäsentensä mukana. Tämän ei kuitenkaan tulisi korvata järjestön toimenkuvaa yhdistävänä tekijänä. Muutoin päädytään juurettomuuteen, ja toiminta sammuu ja syttyy sattumanvaraisesti.

Moniarvoistumisen myötä yhteiskunnallisiin kysymyksiin on ilmaantunut useita, perusteltuja vastauksia. Vastausten yhteensovittaminen on haastanut kollektiivisesti toimineita, yhteiseen suureen tavoitteeseen tähdänneitä järjestöjä. Toimintatapojen muutos on hankalaa, koska uudistamistarpeiden liian nopeat toteutukset aiheuttavat hajanaisuutta ja jäsentymättömyyttä. Etujärjestöt eivät vielä ole täysin vapaita vanhasta toimintakulttuurista.

Lainsäädäntö määrää yhteiskunnallisen toiminnan tapahtuvaksi yhdistyksissä, joille on valittava vastuussa olevat johtoelimet. Vallan ja vastuun keskittymisen myötä hierarkkisoituminen etäännyttää ihmiset toiminnasta. Etenkin nuoret saavat tästä nopeasti tarpeekseen. Tämä on johtanut nuoret aktiivisen elämän sijasta epätoivoiseen kyynisyyteen, jonka aiheuttamia patoutumia puretaan mm. yhteiskuntarauhan vaarantamisella.

Valtataistelu ja toimintojen rajoittuminen instituutioiden kautta vaikuttamiseen, on aiheuttanut omalta osaltaan järjestöiden aktiiveille huolta. Oman aseman säilyttäminen koetaan usein tärkeämmäksi kuin järjestön tavoitteiden eteen tehtävä työ. Järjestöt perivät negatiiviset toimintakulttuurin piirteet herkemmin kuin positiiviset.

Kyseessä on kuitenkin asennekulttuuri, johon yhteiskuntarakennetta muuttamalla voidaan puuttua. Ratkaisemattomat ristiriidat syntyvät sovittamattomien etujen ja tietämättömyyden pohjalta. Muutoksessa taloudellisen demokratian voimaansaattamisella, jolla aineellisten ja henkisten antimien jako tapahtuu oikeudenmukaisesti, on suuri sosiaalinen merkitys. Ihmisten työtä ja yhteiskunnan omaisuutta ei saa haaskata yksilön edun vuoksi.

Riippumatta ihmisen syntyperästä, asemasta, hänen panoksestaan yhteiskunnalliseen tuotantoon, jokaiselle kuuluu oikeus osallistua yhteisten asioiden ratkaisemiseen ja itsensä kehittämiseen.  Järjestöt voivat olla mukana yhteisöllisyyden palauttamistalkoissa.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *